Eilen illalla olin naapurissa tuppereilla, Hennalle kiitos kutsusta! On tosi ihanaa kun olen alkanut saamaan taas kutsuja myös tuppereille! Kaikki on aina olettanut etten halua tulla, kun kaapit (ja vintti) on kuppeja täynnä vanhoilta jälleenmyyjä ajoilta, mutta ainahan siellä jotain uutta on myyntiin tullut. Vielä kun ystävät hoksaisivat että voin osallistua mielelläni myös lastenvaate kutsuille, vaikka niitä itse esittelenkin  ;)  Onhan niitä muitakin merkkejä olemassa ja meidän pojat kyllä mielellään laittavat päällensä jotain muutakin kun Lingon & Blåbär vaatteita.

Tänään aloitti uusi lapsi mulla hoidossa, enkä ole ihan varma mitä vanhemmat mahtoivat ajatella kun ekaa kertaa toivat lastaan hoitoon; hoitotäti seisoo tuolilla ja hakkaa harjan varrella kattoa, taputtaa seinää ja kolistelee muuten vaan ja samassa ovi aukeaa. Toivottelen huomenet ja pyydän tulemaan peremmälle samalla kun selitän että hiiri se tuolla kattopaneeleiden päällä nakertelee eikä pelkää vaikka kuinka kolistelen :D
Soitin jo T:lle töihin että saa käydä ostamassa järeämmät aseet vintille ja illalla käydä tuhot tarkistamassa. Sen lisäksi pariin kohtaan tulee _välittömästi_ puuttuvat listat paikalleen, ettei ne hiiret ainakaan niistä pienistä raoista sisälle tule! Tyypillinen mies, yritti lohduttaa että onhan sulla siellä turvana kissa. Mutta juu, on kissoja ja kissoja. Meillä valitettavasti sattuu olemaan juuri se lähinnä Karvista oleva kissa, jota ei hiiret kiinnosta :(
Mutta mä en hiirien kanssa saman katon, ainakaan sisäkaton alla asu! Ja jos T ei tänään asialle tee mitään, niin kiipeän vaikka itse vintille hiirijahtiin. Toivottavasti kiipeää sinne kuitenkin ennen kun käy tämän kirjoituksen lukemassa, koska muuten joudun oikeasti sinne kiipeämään :|

Koko viikonloppu on nyt eri maita pohdittu enemmän ja vähemmän. Miten ihmeessä tämä voi olla niin vaikeeta? Olisipa kristallipallo jota voisi vilkaista edes ihan pikkasen. Aloin jo miettiä että olisiko se Kiina sittenkin mahdollinen, mutta jotenkin pelottaa Kiinan epävarma tilanne adoption suhteen, ja pitkät odotusajat. Onhan meillä vielä reilusti aikaa oman iän puolesta, mutta E ja O alkavat olla jo isoja jätkiä. Samalla mietityttää jaksaako sitä kuitenkaan enää samalla tavalla pienen lapsen touhuja, kun poikien kohdalla, jos oma ikä lähentelee 40 vuotta? No, ehkä emme joudu lähes 10 vuotta lasta odottamaan, mutta äkkiähän se aika menee. Toisaalta, niin kuin sanoin, äkkiä se aika menee ja voisimme muutaman vuoden kauemmin odottaa lasta Kiinasta, kuin esim jostain muusta maasta. Mutta miksi se pitkä odotusaika "tökkii"? Mihin meillä on kiire tämän asian kanssa? Moni oman ikäinen kaveri saavat nyt vasta ensimmäistä lastaan, tai saanut hiljattain. Mehän ollaan jo vanhoja konkareita lasten kanssa eläjiä!

Soitin tänään Pelastakaa Lasten Venäjä vastaavalle, vai millä nimellä se nyt oli. Puhelu hänen kanssaan valaisi paljon Venäjän tilannetta ja luulen ettei viisari kuitenkaan Venäjän suuntaan kallistu. Sieltä on kuulemma lähes mahdoton saada kansainväliseen adoptioon vapaumaan meidän toiveidenmukaista, alle 2 vuotiasta lasta. Olemme valmiita ottamaan myös sairaan lapsen, mutta Venäjältä tulevilla lapsilla sairaudet ovat aina vaan rankempia ja paljon vaativia, enkä tiedä ollaanko kuitenkaan kovin sairasta lasta valmiita vastaanottamaan.
Toisaalta täytyy olla myös iloinen, että maiden tilanteet kohentuvat ja lapsia pystytään paljon adoptoimaan heidän omassa kotimaassaan.
Thaimaasta muistaakseni aikaisemmin mainitsinkin, mutta sekin on ilmeisesti unohdettava. PeLAlla on kiintiöt sinne hakemusten suhteen ja ensi vuoden kiintiö on jo alustavasti täynnä.
Toivon kuitenkin että ensi vuonna saisimme hakemuksen lähetettyä valitsemaamme maahan, koska uskoisin että adoptiolupa saataisiin mahdollisesti jo ennen kesälomia tai pian sen jälkeen, ainakin tämän hetkisten tilastojen mukaan. Mutta nehän voi olla ensi viikolla taas jo aivan päinvastoin, tilanteet kun jatkuvasti muuttuvat.

Hauskat alkuviikot ja ulkoilkaa nyt paljon, kun ainakin täällä on aivan ihana aurinkoinen ilma!