Niin se viikko taas vierähti. Päivät menivät töitä tehdessä ja illat milloin missäkin, jos ei muuta, niin lapsia harrastuksiin kuskattiin. Mutta sitähän se meidän normaali arki on, ihanaa, tasapaksua elämää =)

Maanantaina taas aloitti uusi lapsi mulla hoidossa ja tosi mukavasti on hoito lähtenyt alkuun. Aina sitä vähän jännittää pienten kanssa miten päivät lähtevät sujumaan vieraassa paikassa vieraiden ihmisten kanssa, mutta tämän ryhmän kanssa olen kyllä positiivisesti yllättynyt! Vaikka vanhin lapsista juuri täytti 2 vuotta, ei ketään ole koskaan aamuisin jäänyt itkemään vanhempiensa perään :)

Liityin viikolla Thai-adoptio palstallekin. Siellä en ole itse mitenkään aktiivisesti kirjoitellut, kun jotenki on sellainen olo ettei osaa aloittaa siellä kirjoittelua kun on uusi jäsen ja muut jo tuntuvat tuntevansa toisensa. Eikä mulla olisi siellä paljon mitään sanottavaakaan. Muilla on jo lapset kainalossa tai ainakin ovat jo hyvin lähellä sitä. Itse kun vielä odottelee kotiselvityksen valmistumista ja sen jälkeen pitäisi saada vielä adoptiolautakunnalta lupa ja monta muutakin juttua on vielä edessä. Mennään kuitenkin asia kerrallaan, hitaasti kiiruhtaen. Mutta oikein mukavan tuntuinen palsta tuntuu olevan, kiitokset siitä ylläpitäjille!

Tänään mulla oli kotona pitkästä aikaa lastenvaate kutsut. Vieraita ei kovin montaa ollut, mutta sitäkin parempi tunnelma. Ja myyntikin oli ihan hyvä, vaikka se ei olekaan pää-asia, harrastuksena kun niitä vaatteita esittelen.
Tänään myös eka kerran moneen viikkoon ei ole satanut vettä ja lämpömittari painui nollaan. On siis toivoa että se talvikin sieltä jo tulisi! Voitaisiinkin lasten kanssa laulaa huomenna pari talvista laulua, jospa se pakkasherra kuulisi kutsun ;)

Olen oikein yllättynyt kuinka paljon täällä on käynyt jo lukijoita, mutta sehän on oikein mukavaa. Varsinkin jos joku vielä viitsii höpinöitä lukea. Koitan taas tässä ajan kanssa lisätä tohon sivuun muiden blogeja, joita käyn lukemassa. Työn ja tuskan kanssa sain noita linkkejä lisättyä.

Hauskaa alkavaa viikkoa kaikille!