Eilisen vuodatuksen jälkeen en juuri koko adoptiota ajatellut. Asia ei vaan mielessä ole ollut. Ei eilen illalla eikä tänään koko päivänä, siihen asti että PeLasta oli tullut sähköpostia. Paperimme on käyneet kaikki pakolliset käännökset ja laillistukset ym läpi ja tänään ovat lähteneet haikaran mukana kohti Thaimaata!!
Olen tiennyt että herkkä olen monessa asiassa, mutta itkin ilosta ja onneksi luin sähköpostit vasta työpäivän jälkeen, koska ajatukset ovat olleet ihan kummalliset uutisen jälkeen. En tiedä maltanko odottaa enää. Olisin voinut lähteä samaa matkaa papereiden kanssa kohti määränpäätä. Olisinko mahtunut haikaran selkään? Pääseekö haikara varmasti turvallisesti perille ilman suurempia ongelmia? Entä jos lentokone jossa paperimme ovat tippuu matkalla, tai siellä on terroristeja? 

Toivon että haikara menee nopeasti ja turvallisesti perille, kerää voimia hetken aikaa paluulentoa varten ja tulee hakemaan meidät lapsen luo jota jo niin kovin odotamme. Yleensähän haikara tuo lapsen vanhemmille, mutta meidän tapauksessa lapsi on jo hieman vastasyntynyttä suurempi ettei jaksa yksin sitä kantaa vaan tulee hakemaan meidät avuksi. Ja sitä nyt odotellaan! Nyt voin rauhassa jäädä nauttimaan kesästä ja helteistä, jotka tännekin saapuivat :)